Vessakeksintö vie virtsaamisen aivan uudelle tasolle

Ohhoh! · Stara.fi

Ravintoloiden ja muiden julkisten tilojen ongelmat kiteytyvät usein tavalla tai toisella wc-tiloihin, eikä näiden saniteettitilojen suhteen ole viime vuosina juuri kehitystä tapahtunut. Nyt alalle on kuitenkin löydetty varsin näyttävä keksintö.

Kyseessä on niinkin vanha ja yksinkertainen idea kuin väriä lämmön mukaan vaihtava materiaali. Nyt tällaista materiaalia on käytetty viimein myös miesten pisuaarissa, jossa tarpeitaan tekevä mies voi samalla tehdä ohimenevää taidetta seinälle. Suomalaismiehille on tuttua oman nimen kirjoittaminen virtsalla lumihankeen, ja jatkossa samaa voi kokeilla myös ravintolan vessassa.

Suomessakin on ravintoloita, joissa miesten pisuaarien yläpuolella on pieniä televisioruutuja. Maailmalla on kokeiltu myös laitteita, jotka ovat maksua vastaan mitanneet virtsan määrän.

Uusimmat