South Park pilaili jo nyt Bin Ladenin kuolemalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Terroristijohtaja Osama Bin Ladenin väitetystä kuolemasta ehti kulua vain muutama päivä, kun huippusuosittu South Park -animaatiosarja ehti jo pilailla tapahtuneen kustannuksella. Ohjelman luojat Trey Parker ja Matt Stone ehtivät muuttaa viime tingassa erästä kohtausta.

Tämän viikon keskiviikkona Yhdysvalloissa nähdyssä jaksossa pilailtiin viihdemaailman gaalajuhlien kustannuksella. Myös näyttelijä-ohjaaja Tyler Perry palkitaan gaalaillassa. Sen jälkeen presidentti Barack Obama nähdään pitämässä puhetta samoin kuin hän teki tosielämässä ilmoittaessaan Osaman kuolemasta.

Obama käyttää South Park -jaksossa samoja sanakäänteitä kuin televisiopuheessaan. Hän muiden muassa toteaa, että on ”iloinen voidessaan ilmoittaa, että ihmiskunnan suurin uhka on lopullisesti poissa” ja että ”oikeus on tapahtunut”. Sarjaa esittävän Comedy Central -televisiokanavan tiedottajan mukaan muutos ehti jaksoon viime hetkellä ennen jakson esittämistä televisiossa.