Pahoinpitelijä retosteli teollaan Facebookissa – jäi heti kiinni

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina monet viranomaiset ovat huomanneet, että esimerkiksi Facebookista voi parhaimmillaan olla suurta apua erilaisten rikosten selvittämisessä. Britanniassa useampikin ”vammainen” on jäänyt kiinni vauhdikkaiden Facebook-kuvien perusteella ja pari ryöstäjääkin on tunnistettu ensin yhteisöpalvelussa.

Nyt tapausten lista on kasvanut, sillä Chicagossa tapahtuneen törkeän pahoinpitelyn tekijä jäi kiinni retosteltuaan teollaan Facebookissa. 26-vuotias Ruth Ramirez kertoi päivityksessään kuinka hän oli hakannut toisen naisen paikallisessa yökerhossa 22. huhtikuuta. Päivitys tuli pian myös poliisin tietoon, ja he pidättivät naisen viime tiistaina.

Syyttäjän mukaan Ramirez on syyllinen mainitsemaansa pahoinpitelyyn ja hän pitää Facebook-päivitystä pätevänä tunnustuksena. Hänen epäillään lyöneen sanaharkan jälkeen 29-vuotiasta naista lasituopilla kasvoihin. Uhri loukkaantui vakavasti ja hänelle neulottiin kasvoihin 32 tikkiä. Tekijä pakeni nopeasti paikalta, eikä poliisi saanut häntä kiinni omin voimin. Nyt naista odottaa ehdoton vankilatuomio.