Suomi nousi yllättäen euroviisusuosikkien joukkoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen viisuedustaja Paradise Oskarin varma ja rento esiintyminen Eurovision 2011 -kilpailun semifinaalissa kantoi hedelmää. Loistava esitys toi Suomelle paikan lauantain finaaliin, jossa Suomi saa kunnian esiintyä ensimmäisenä.

Rennosti esiintynyt Paradise Oskar lukeutuu äänestäjien ja tuomariston lisäksi myös viime vuoden viisuvoittajan, saksalaisen Lena Meyer-Landrutin suosikkeihin. Samaan tapaan myös eräs kansainvälinen peliyhtiö uskoo Paradise Oskarin laulavan Suomen aina finaalin kärkikymmenikköön saakka. Yhtiön vedonlyöntikertoimet puhuvat Suomen nimittäin finaalimenestyksen puolesta. Voittokerroin Paradise Oskarin sijoittumisesta kymmenen parhaan joukkoon on 1,75. Kerroin kärkikymmenikön ulkopuolelle jäämiselle on 1,95.

Kertoimien mukaan Suomella ja Virolla on yhtäläiset mahdollisuudet sijoittua viidenneksi finaalissa. Ranskaa pidetään edelleen tämän vuoden Euroviisujen todennäköisimpänä voittajana. Peliyhtiö antaa Ranskan voitolle kertoimen 2,70. Ranskan kannoilla seuraavat Azerbaidzhan, Irlanti ja Iso-Britannia.