Teinityttöjen tanssikilpailusta kissatappelu

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomenkin televisiossa on viime vuosina nähty useita tanssikilpailuja, ja samalla ne ovat yleistyneet myös maailmalla. Televisio-ohjelmien lisäksi tanssikilpailuja on toki käyty kautta aikojen myös esiintymislavoilla. Nyt eräässä Venäjällä järjestetyssä kilpailussa meno on yltynyt yllättävän rajuksi.

Nettivideolla nähdään kuinka kaksi teini-ikäistä tyttöä panevat parastaan tanssikilpailussa. Toisen tyylilajina on breakdance, mutta toinen tyytyy vain heilumaan lavalla.

Ensinmainittu suivaantuu kesken esityksen toisen tytön hyppelehtimiseen ja tönäisee tätä. Muutaman sekunnin kuluttua pasmat menevät kuitenkin täysin sekaisin ja tanssija hyökkää rajusti hyppelehtijän kimppuun repien tätä muiden muassa hiuksista. Tilanne rauhoittuu vasta väkijoukon rynnättyä erottamaan riitapukarit.