Koululaiset harrastivat seksiä luokassa – valvontakamera kuvasi kaiken – katso

Ohhoh! · Stara.fi

Kerroimme äskettäin kuinka Yhdysvalloissa Georgian osavaltiossa teinipari jäi kiinni seksin harrastamisesta koulussa. Nyt 17-vuotiasta poikaa syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta, koska tyttö oli 15-vuotias.

Georgian osavaltiossa seksin harrastaminen alle 16-vuotiaan kanssa on lain silmissä aina raiskaus. Hormonien hyrräämisestä on siten tulossa pojalle odottamattoman rajut seuraukset, mikäli tuomari on samaa mieltä syyttäjän kanssa. Nyt Kiinassa on paljastunut samanlainen tilanne, jossa kaksi oppilasta harrastivat keskenään seksiä luokassa kesken koulupäivän.

Hebei Polytechnic College of Light Industry -koulun tapahtumat tallentuivat valvontakameroille, joista pari ei ilmeisesti ollut tietoinen. Viime vuonna kuvattu viidentoista minuutin video on nyt vuotanut julkisuuteen ja saanut verkossa runsaasti huomiota esimerkiksi Chinasmack-sivustolla.