Ruotsi nuiji Suomen Euroviisuissa – Suomi iskee takaisin kiekkokaukalossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sunnuntaina Suomi ja Ruotsi ottavat jälleen toisistaan mittaa jääkiekon MM-kilpailujen finaalissa. Lauantai-iltana maat ottivat yhteen Euroviisuissa, jossa Suomen kilpailukappale oli ennakkoarvioiden mukaan merkittävästi vahvemmilla kuin Ruotsin. Toisin kuitenkin kävi, kun maiden pisteet laskettiin yhteen.

Ruotsi otti mittavan kaulan välittömästi viisupisteiden julkistamisen aluksi ja taisteli pitkään jopa voitosta. Lopulta Ruotsi sijoittui kisassa kolmanneksi, kun Azerbaidzan voitti ja Italia sijoittui toiseksi. Suomi sen sijaan sai olla pitkään ilman ainuttakaan pistettä. Jo tuolloin oli selvää, että Suomi oli auttamattomasti ulkona kärkikahinoista.

Sunnuntaina tilanne on kuitenkin jo täysin toinen, kun Suomi ja Ruotsi ottavat toisistaan mittaa jääkiekkokaukalossa ja taistelevat MM-kullasta. Suomalaisten kisahuuma on kasvanut erityisesti Mikael Granlundin upeiden esitysten myötä, ja erityisesti ravintolat täyttyvät sunnuntaina riehakkaasta kisakansasta.

Torilla tavataan.