Koululaisten seksipuuhat lähtivät käsistä – poliisi voimaton

Ohhoh! · Stara.fi

Malesiassa on syntynyt valtava kohu koululaisten seksipuuhien riistäydyttyä käsistä. Islamilaisessa maassa pojat ja tytöt eivät esittää julkisia hellyydenosoituksia saati suudella toisiaan julkisesti. Nyt nuoriso on kuitenkin ryhtynyt kapinoimaan tiukkoja uskonnollisia sääntöjä vastaan.

Malaccan alueella sijaitsevassa Jalan Gajah Berangin kaupungissa koululaiset ovat nimittäin ottaneet tavaksi viettää aikaansa paikallisen kauppakeskuksen takapihalla sääntöjä räikeästi rikkoen.

Silminnäkijät ovat raportoineen nuorison polttavan tupakkaa ja suudelleen – sekä räikeimmissä tapauksissa harrastavan jopa suuseksiä silminnäkijöistä välittämättä. Kauppakeskuksen kauppiaat ovat valittaneet nuorison häikäilemättömistä seksipuuhista, joita nuoret harrastavat aamuöisin sekä myös aamuisin ennen kouluun menoa.

– Oppilaat ovat villiintyneet. Me näemme heitä suutelemassa. He eivät välitä lainkaan vaikka joku näkisi heidät. He hyväilevät, suutelevat ja jopa harrastavat suuseksiä hämärillä kujilla, 45-vuotias kauppias päivitteli The Star -lehdelle.

Valitusten myötä koulujen johto on huolestunut nuorten moraalittomuudesta. Kouluissa on juuri käynnistetty kampanja jengiintymisen vastustamiseksi, ja nyt myös hieman uudenlainen moraalikampanja voi olla tarpeen. Koulut ovat pyytäneet poliisia tehostamaan valvontaa alueella. Tähän mennessä poliisilla ei ole kuitenkaan ollut irrottaa voimavaroja alueelle.