Mitä ihmettä Lindsay Lohanin vatsalle on tapahtunut?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen kohujulkkis Lindsay Lohan, eli nykyisin pelkkä Lindsay, on ollut viime vuosina ongelmissa päihdesekoilujensa ja muiden rötöstensä takia. Taannoin hänet tuomittiin jälleen vankeuteen koruvarkaudesta ja ehdonalaisen rikkomisesta.

Viime viikonloppuna Lindsay Lohan oli Miamissa, jossa hän poseerasi myös mallikuvissa. Päivän mittaan hän tuli paljastaneeksi rintansa kaksi kertaa ja hameenalusensa ainakin kerran. Tällä kertaa Lindsay on ikuistettu niin ikään Miamissa, mutta nyt viihdelehdissä ihmetellään hänen vatsaansa. Se vaikuttaa nimittäin paisuneen hetkessä huomattavasti. Neitokainen kärsi ehkä keskimääräistä paremmasta turvotuksesta.

Taannoisen oikeudenkäynnin jälkeen Lohan kuljetettiin vankilaan, mutta vain siihen saakka kunnes hänen 75.000 dollarin takuusummansa maksettiin jo samana päivänä. Lohanin asianajaja valitti tuomiosta, ja oikeudenkäynti jatkuu 3. kesäkuuta. Siihen saakka Lindsay on vapaa. Hän joutuu suorittamaan 480 tuntia yhdyskuntapalvelua. Palvelu suoritetaan naisten ensikodissa ja ruumishuoneella.