Tänään tv:ssä: Steven Spielbergin toimintaelokuva olympialaisten verilöylystä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Münchenin olympialaisiin tehtiin vuonna 1972 olympiahistorian pahin terrori-isku. Tänään MTV3 esittää sen pohjalta tehdyn München-elokuvan, joka sai ensi-iltansa vuonna 2005. Steven Spielbergin tuottama ja ohjaama elokuva on löyhästi tositapahtumiin perustuvaa historiallista fiktiota.

Elokuvassa Israelin hallituksen johtama viiden miehen kansainvälinen erikoisryhmä saa tehtäväkseen surmata Musta syyskuu -terroristiryhmän jäsenet. Pääosissa nähdään Eric Bana, Daniel Craig, Ciaran Hinds, Mathieu Kassovitz, Hanns Zischler ja Ayelet Zurer. Elokuva sai aikanaan peräti viisi Oscar-ehdokkuutta, mutta ei lopulta voittanut yhtään Oscaria.

Lue elokuvan arvostelu tästä.

München perustuu kanadalaisen George Jonasin menestyskirjaan Vengeance: The True Story of an Israeli Counter-Terrorist Team. Elokuva ei aikoinaan saanut kovinkaan suurta menestystä Yhdysvalloissa, mutta muualla maailmassa se menestyi kohtalaisesti.

Uusimmat