Facebook kiellettiin Ranskan televisiossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ranskalaiset suhtautuvat tunnetusti varsin nuivasti kaikkeen englanninkieliseen toimintaan, sillä esimerkiksi maan radioaalloilla täytyy soittaa pääasiassa ranskankielistä musiikkia. Nyt myös maailman suosituin yhteisöpalvelu on joutunut tulilinjalle televisiossa.

Ranskan viranomaiset ovat nimittäin kieltäneet Facebook-maininnat televisio-ohjelmista. Kielto perustuu vuonna 1992 säädettyyn lakiin, joka kieltää piilomainonnan televisiossa. Viranomaiset ovat nyt linjanneet, että ”Tykkää meistä Facebookissa” -tyyliset ilmaisut ovat lain tarkoittamaa piilomainontaa.

Entinen televisiotähti Christine Kelly perusteli kieltoa sillä, että Facebook-maininnat vääristäisivät kilpailua ja antaisivat Facebookille perusteetonta kilpailuetua. Hänen mukaansa muillekin sosiaalisille medioille täytyy antaa mahdollisuus. Päätöstä on ihmetelty erityisesti Yhdysvalloissa, jossa viittaukset Facebookiin ovat yleisiä myös televisio-ohjelmissa ja esimerkiksi uutislähetyksissä.