Bisnekset pieleen – mies ryhtyi parittamaan omaa vaimoaan

Ohhoh! · Stara.fi

Maailma on pullollaan epäonnistuneita bisnesmiehiä, joiden unelma menestyksestä on jostain syystä kariutunut ennen aikojaan. Nyt eräs heistä on keksinyt korvaavan rahastustavan, joka oli tosin lain vastainen.

46-vuotias taiwanilainen mies menetti rahansa huhtikuussa sijoitettuaan rahansa japanilaiseen yhtiöön. Sen jälkeen hän keksi miten voisi pitää oman ja vaimonsa elintason korkealla myös jatkossa, ja ryhtyi parittamaan omaa 23-vuotiasta vaimoaan. Kaksi vuotta naimisissa ollut mies pakotti nimittäin vaimonsa myymään seksiä.

Mies myi vaimoaan 63 euron hintaan ja otti itse provisiota 20 euroa kerrasta, Apple Daily uutisoi. Lisäksi mies teetti vaimostaan käyntikortteja, joita hän jakoi hotelleihin. Vaimo kuitenkin pidätettiin prostituutiosta viime perjantaina ja samalla myös aviomies jäi kiinni parituksesta.