Christina Aguilera talutettiin juovuksissa baarista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja Christina Aguilera on ollut viime aikoina otsikoissa alkoholinkäyttönsä merkeissä. Hänen epäillään olevan alkoholisoitumassa, sillä neitokainen on nähty yhä useammin umpijuovuksissa Hollywoodin yöelämässä.

Viikonloppuna Christina ja hänen nykyinen miesystävänsä Matt Rutler kuvattiin poistumassa Hollywoodissa sijaitsevasta The Beverly -yökerhosta. Poptähti oli jälleen juonut itsensä niin huonoon kuntoon, että hän tarvittsi taluttajaa pysyäkseen pystyssä. Myös Christinan huulipunat olivat levinneet pitkin kasvoja.

Taannoin Aguilera sai tunnustusta kurveistaan, sillä hän sai oman tähden Hollywood Gay Walk of Fameen. Poppari sai homoseksuaalien arvostetun palkinnon lähinnä rintavien kohtauksiensa ansiosta Burleski-elokuvassa. Christina Aguilera erosi aviomiehestään ja lapsensa isästä Jordan Bratmanista viime lokakuussa. 30-vuotias Poppari seurustelee nykyisin Matt Rutlerin kanssa, jonka hän tapasi Burleski-elokuvan kuvauksissa.