Poliisin törkeä ylilyönti – SWAT-erikoisjoukot velanperinnässä

Ohhoh! · Stara.fi

Velkojen periminen on oma taiteenlajinsa, ja maailmalla sankka joukko rikollisia on tehnyt alasta elantonsa. Nyt kovia otteita on kuitenkin nähty myös viranomaisten keskuudessa, kun amerikkalaispoliisit syyllistyivät törkeään ylilyöntiin.

Amerikkalaisperheen kotiin tehtiin nimittäin äskettäin poliisin SWAT-erikoisjoukkojen massiivinen isku, koska perheen äidin opintolaina oli maksamatta. ABC News 10 uutisoi tapauksesta, jossa poliisin erikoisjoukot mursivat asunnon oven ja tunkeutuivat sisään kuudelta aamulla. Yhteensä ratsiassa oli mukana 15 raskaasti aseistautunutta poliisia.

Perheen isä pantiin lastensa nähden käsirautoihin ja raahattiin poliisiautoon vain koska perheen äiti ei ollut paikalla – koska hän oli jo muuttanut pois asunnosta. Isä kertoi televisiokanavalle olleensa SWAT-iskun jälkeen kuusi tuntia pidätettynä samaan aikaan kun erikoisjoukot etsivät hänen vaimoaan. Poliisilla oli pidätysmääräys isästä, vaikka hänellä ei ollut maksamatonta opintolainaa.