Koiran ihmepelastus lento-onnettomuudesta ihmetyttää: ”Yliluonnollista”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme muutama päivä sitten varsinaisesta ihmeestä, jossa amerikkalainen teinipoika oli selviytynyt jo toisen kerran lento-onnettomuudesta. Kahdessa onnettomuudessa hän menetti lopulta koko perheensä, mutta nyt asiaan on tullut yllätyskäänne.

Viime perjantaina sattuneessa lentoturmassa 16-vuotias teinipoika Austin Hatch ei ollutkaan ainoa eloonjäänyt. Kaikki muut perheenjäsenet ja perheen koira kuolivat onnettomuudessa, mutta seuraavana päivänä läheltä turmapaikkaa löydettiin yksinäinen koira. Pian selvisi, että se oli Hatchin perheen toinen koira, joka oli yllättäen myös selviytynyt kuin ihmeen kaupalla lento-onnettomuudesta, People-lehti kertoo.

Brady-niminen koira löydettiin puolentoista kilometrin päässä lentokoneen hylystä tilanteeseen nähden uskomattoman hyväkuntoisena. Koira osattiin yhdistää turmaperheeseen vasta kun sen mikrosoru luettiin eläinten suojakodissa. Ihmeellisintä tapauksessa on, että koiralla ei ole minkäänlaisia vammoja, ruhjeita tai luunmurtumia. Koiran tilanne verrattuna lentoturman rajuuteen vaikuttaa suorastaa yliluonnolliselta. Nyt koira odottaa omistajansa kotiinpaluuta ystäväperheen luona.