Nimekäs tähti mukaan Angry Birds -leffaan

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen pelisensaatio Angry Birds on niittänyt menestystä ympäri maailmaa ja ollut kirkkaasti kuluneen talven suosituin peli maailmassa. Pelin tuoreimman version myötä se on lyönyt kaikki aikaisemmat ennätykset. Brändiä laajennetaan parhaillaan leluihin, peleihin ja elokuviin.

Hittipelin takaa löytyvä Rovio sai alkukeväästä 30 miljoonan euron pääomasijoituksen Accell Partners ja Atomica Ventures -yhtiöiltä. Myöhemmin julkaistava Angry Birds -animaatioelokuva sai taannoin Suomen elokuvasäätiön tukea 50.000 euroa. Nyt elokuvalehti Variety uutisoi mielenkiintoisesta kiinnityksestä elokuvan tiimiin.

Lehden mukaan Angry Birds -elokuvaa tuottamaan on kiinnitetty David Maisel, joka oli aiemmin johtajana lukuisia menestyselokuvia tuottaneessa Marvel Studios -yhtiössä. Maiselin tulo mukaan tekee elokuvahankkeesta heti kiinnostavamman. Mies itse vahvisti tiedot, mutta totesi samalla että elokuvaprojekti on viimein totta.