Kuvagalleria: Jukka Pojan ikimuistoinen Ruisrock-keikka

Galleria · Stara.fi

Perjantaina Ruisrockin Rantalavalla esiintyi yksi tapahtuman odotetuimmista kotimaisista tähdistä, kun kuluneen parin vuoden aikana kaiken kansan tietoisuuteen läpimurtonsa tehnyt Jukka Poika nousi lavalle. Aurinkoisessa Ruissalossa oli samaan aikaan noin 29 asteen helle, joten kaikki oli kohdallaan.

Ensimmäisen kappaleen aikana keikka kärsi pienistä teknisistä ongelmista, mutta yleisö paikkasi äänentoistoa ja Jukka Poika yhtyeineen hoiti tilanteen hienosti. Kylmästä lämpimään sytytti yleisön, mutta se oli kuitenkin vasta alkua. Pläski aloitti hittiputken, jossa yleisöä villitsivät kuitenkin eniten Mielihyvää ja tuore hitti Silkkii. Stara oli paikalla tallentamassa tunnelmia, joita voi katsastaa alta.