Mila Kunis hylkäsikin sotapojan treffikutsun?

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Nousujohteinen näyttelijä Mila Kunis sai äskettäin erikoisen treffipyynnön, kun sotilas Scott Moore pyysi häntä Afganistanissa kuvatussa videossa seuralaisekseen merivoimien juhliin Yhdysvalloissa. Monen mutkan jälkeen Kunis näki videon ja suostui sotilaan pyyntöön.

Mila ilmoitti suostumuksestaan Fox411 -kanavan haastattelussa. Nyt Mila on kuitenkin joutunut väitteiden mukaan perumaan lupauksensa. Eilen Fox News kertoi ettei Kunis pääse osallistumaan juhliin työkiireiden takia. Sittemmin muut viihdemediat ovat kuitenkin kiistäneet perumishuhut.

27-vuotias näyttelijä Mila Kunis erosi vuodenvaihteessa Yksin kotona -tähti Macaulay Culkinista kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. Taannoin Kunis kertoi varttuneensa homoseksuaalien miesten kanssa ja siksi luulleensa lapsena itsekin, että hän on poika tytön ruumiissa. Viime viikolla Mila yhdistettiin romanttisessa mielessä myös vastanäyttelijäänsä Justin Timberlakeen.