Emma Watson paljasti miksi jätti Britannian

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harry Potter -tähti Emma Watson nähdään parhaillaan toistaiseksi viimeistä kertaa valkokankaalla, kun Potter-saagan viimeinen osa sai juuri ensi-iltansa. Samalla Watsonia on viety ympäri maailmaa elokuvan ensi-iltajuhlissa.

Brittiläinen näyttelijätähti jätti Britannian viime vuonna keskittyäkseen opiskeluun Brownin yliopistossa. Pari kuukautta sitten hän kuitenkin ilmoitti yllättäen lopettavansa opiskelun, mutta sittemmin hän pyörsi osittain puheensa. Tällä tietoa Emma jatkaa opiskelua Cambridgen yliopistossa. Samalla hän on paljastanut miksi katsoi parhaaksi karistaa Britannian tomut jaloistaan.

– Tunsin yhtäkkiä oloni klaustrofobiseksi. Ajattelin, että en voi pysyä Britanniassa, koska en voi keskittyä täällä ja koska minua ei jätetä rauhaan. En halua esittää sitä negatiivisessa valossa, mutta halusin paeta kaikkea sellaista. Halusin tavata samanikäisiä ihmisiä ja olla hetken aikaa normaali, Emma Watson kertoi Allure-lehdelle.

Äskettäin Emman Harry Potter -tähtiystävä Daniel Radcliffe kertoi medialle tulleensa riippuvaiseksi alkoholista täytettyään 18-vuotta. Nyt Harry Potteria -näyttelevä Radcliffe on luopunut alkoholista kokonaan. Myös 21-vuotias Emma on paljastanut olleensa kännissä menneisyydessään.

– Rehellisesti, en tiedä paljoa Danielin alkoholinkäytöstä. Mutta sen tiedän, ettei hän ikinä ollut poissa töistä. Hän oli ammattimainen ja mahtavin tyyppi ikinä. Minä olen kokeillut väkeviä juomia, tottakai. Viski, hyi! Ja kyllä, olen ollut kerran kännissä elämäni aikana, niinkuin kaikki muutkin, Emma kertoi The Late Night with David Letterman -keskusteluohjelmassa.