Lauri Tähkän hajoaminen ei hetken mielijohde: ”Olen tehnyt lauluja jo vuoden!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuositun bändinsä keväällä sähköpostin välityksellä hajottanut Lauri Tähkä on parhaillaan jo kesämökkistudiossa työstämässä ensimmäistä soololevyään. Tähkän kesä on ollut kiireinen uuden vielä nimeämättömän albumin äänitystöissä.

Levyn taltioinnit alkoivat toukokuussa ja jatkuvat elokuun loppupuolelle asti. Julkaisuun Riku Mattilan tuottama uusi levy tulee loppusyksyllä. Nyt laulajatähti on paljastanut tehneensä itselleen kappaleita jo vuoden ajan.

– Odotan malttamattomana että yleisö pääsee kuulemaan uusia laulujani joita olen tehnyt jo vuoden päivät. Äänityksissä on vallinnut vapautunut fiilis, joka tulee varmasti kuulumaan levyn lopputuloksessa. Lauluosuuksia on äänitetty kesämökin rauhassa Järvi-Suomessa. Näin päästään oikeisiin tunnelmiin ilman turhia paineita, hyväntuulinen Lauri Tähkä kommentoi lauluäänitysten lomasta