Nicole Scherzinger itkee kun poikaystävä kuuntelee hänen musiikkiaan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailmankuulun The Pussycat Dolls -tanssiryhmän keulahahmo Nicole Scherzinger ilmoitti keväällä tanssiryhmänsä lopullisesta hajoamisesta vuosia kestäneiden ongelmien ja miehistönvaihdosten jälkeen. Sittemmin hän on siirtynyt kokonaan soolouralle ja X Factor -ohjelman tuomariksi.

Nicole Scherzingeri kerrottiin äskettäin kihlautuneen formulatähti Lewis Hamiltonin kanssa vuosien seurustelun jälkeen. Sittemmin Nicole kiisti kihlautumisväitteet. Nyt Nicole on kertonut Now -lehdelle, että hän itkee aina kun Lewis kuuntelee hänen musiikkia. Hän sanoo Lewisillä olevan hyvä musiikkikorva ja rakastavansa sitä, kun mies kehuu laulajattaren musiikkia.

– Hän on ihana. Kun soitan Lewisille musiikkiani ja hän sanoo ”Tämä kappale on todella hyvä kulta”, minulla tulee itku silmään, koska hänellä on niin hyvä musiikkikorva, 33-vuotias Nicole kertoi lehdelle.

Nicole kertoi myös suhteen olevan joskus erittäin haastavaa, koska he asuvat eri maissa. Laulaja kuitenkin sanoo sen ylläpitävän jännitystä suhteessa. Vaikka formulatähti-Lewis on kihlattunsa musiikin innokas fani, Lewis haluaa yleensä ajaa autoa, eikä nauti kyydissä istumisesta Nicolen ajaessa.

– Minulla on aika kova kaasujalka, koska olen aina myöhässä joka paikasta ja kaasuttelen ympäriinsä, Nicole kertoi.

Nicole Scherzinger työskentelee parhaillaan oman soolomateriaalinsa markkinoinnin parissa. Alunperin soololevyn piti ilmestyä jo vuonna 2007, mutta silloin soololevystä tehtiinkin yllättäen uusi Pussycat Dolls -albumi. Vielä ei ole tietoa viivästyttääko pesti X Factor -tuomaristoon soololevyn julkaisua.