Sharon Osbourne jättää television – haluaa olla enemmän Ozzyn kanssa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Vielä muutama vuosi sitten Osbournen julkkisperhe oli yksi viihdemaailman varakkaimmista, mutta sittemmin tilanne on muuttunut radikaalisti. Keväällä uutisoitiin kuinka Sharon ja Ozzy Osbourne saivat amerikkalaiselta verottajalta 1,7 miljoonan dollarin veromätkyt.

Sharon Osbourne tuli tunnetuksi The Osbournes -realitysarjasta, jossa kuvattiin Osbournen perheen elämää ja arkea. Sittemmin Sharon on nähty muun muuassa X Factorin ja America’s Got Talent -kykyjenetsintäkilpailujen juontajana. Nyt Sharon on kertonut pitävänsä tauon The Talk -keskusteluohjelmansa juontajan pestistä.

– Minulla on ikävä aviomiestäni. Ozzy on ollut kiertueella 18 kuukautta ja haluan viettää hänen kanssaan aikaa, kun hän pääsee tauolle. En halua kuitenkaan lopettaa tai luovuttaa. En vain aio vain kävellä ohjelmasta pois, vaikka pidänkin tauon. Minä vain tarvitsen yhteistä aikaa höpönassuni kanssa, Sharon Osbourne kertoi AOL TV -ohjelmalle.

TMZ uutisoi äskettäin, että verottaja vaati Osbourneilta 357.070,62 dollarin veromätkyjä vuodelta 2007. Näin ollen jo maksettujen veromätkyjen kanssa summasta tulee yhteensä yli kaksi miljoonaa dollaria. Sharon Osbourne otti tapahtuneen omalle kontolleen ja myönsi, että ei ollut “ehtinyt” perehtyä tarpeeksi veroasioihin kirjanpitäjänsä vaatimuksista huolimatta.