Amy Winehouse viimeiselle matkalleen – haudataan jo tänään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lontoossa viime viikonloppuna menehtynyt brittipoppari Amy Winehouse haudataan tänään. Juutalaisen perinteen mukaisesti hänet oli määrä haudata 24 tunnin sisällä, mutta eilinen ruumiinavaus viivästytti seremoniaa noin vuorokaudella. Hautajaisten kerrotaan olevan pieni ja intiimi tapahtuma, jossa on läsnä vain supertähden lähipiiri.

27-vuotiaana kuolleen supertähden tiedottaja vahvisti tiedot hautajaisista eilen Mirror-lehdelle. Tiedottaja ei kuitenkaan suostunut kertomaan tarkempia tietoja, kuten hautajaisten paikkaa ja tarkkaa ajankohtaa. Eilen suoritetussa ruumiinavauksessa ei saatu vielä varmaa tietoa Winehousen kuolinsyystä, joten se selviää vasta laboratoriotulosten myötä. Niiden saamiseen odotetaan kuluvan noin 4 – 6 viikkoa.

Eilen hautajaisten takia järjestettiin myös muodollinen oikeuden istunto, jossa todettiin Winehousen perheen käyneen tunnistamassa ruumiin varhain maanantaiaamuna. Samalla vahvistettiin, että laulajan ruumiista oli otettu asianmukaiset näytteet ennen kuin hänet voidaan laskea viimeiseen leposijaansa. Oikeuden istunto jatkuu 26. lokakuuta.