Henkivartija löysi Winehousen makuuhuoneesta: ”Kuoli yksin omassa sängyssään”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Brittipoppari Amy Winehouse saatettiin eilen haudan lepoon. Samalla julkisuuteen on saatu lisää tietoja tähden viimeisistä hetkistä. The Sun -lehden mukaan laulajan löysi hänen henkivartijansa, joka soitti välittömästi apua. Se oli kuitenkin myöhäistä.

Amyn henkivartija Andrew Morris löysi hengettömän laulajan makuuhuoneesta lauantaina iltapäivällä. Laulaja oli sanonut henkivartijalleen haluavansa nukkua, ja kun Morris oli mennyt herättämään häntä ei Amy enää hengittänyt. Morris oli shokissa, mutta sai soitettua ambulanssin heti paikalle. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä.

– Tässä vaiheessa ei vielä tiedetä kuolinsyytä. Hän kuitenkin kuoli yksin omassa sängyssään, Amyn tiedottaja ja ystävä Chris Goodman kertoi lausunnossaan.

Laulajan väitettiin joutuneen ennen kuolemaansa huume- ja alkoholikierteeseen riideltyään on-off -poikaystävänsä Reg Travissin kanssa. Traviss oli raivoissaan saatuaan tietää Amyn soitelleen entiselle aviomiehelleen Blake Fielder-Civilille vankilaan.

– Reg sai tietää entisen avioparin soitelleen toisilleen. Reg ja Amy ajautuivat riitaan, jonka jälkeen Amy alkoi juomaan yhä enemmän viskiä, lähde kertoi The Daily Mirror -lehdelle.

Winehousen kerrottiin menehtyneen todennäköisesti yliannostukseen, mutta viranomaiset eivät suostuneet vielä kommentoimaan asiaa lainkaan. Lääkärit varoittivat laulajaa jo kuukausia aiemmin siitä että hän tulee kuolemaan, ellei pääse heti eroon päihteistä. Winehousen äiti kertoikin, ettei tyttären kuolema tullut hänelle yllätyksenä. Hänen mukaansa kuolema oli vain ajan kysymys.