Mila Kunisin kaula-aukko oli yllättävän antava

Viihdeuutiset · Stara.fi

70’s Show -komediasarjasta alunperin tunnetuksi tullut näyttelijäkaunotar Mila Kunis on talven aikana tehnyt upean paluun Hollywoodin A-sarjan tähdeksi. Hänet nähdään nyt useammassakin suuren budjetin elokuvassa, joten kaunottaren ura on paremmalla tolalla kuin koskaan aiemmin.

Nyt julkisuuteen on vuotanut kuvamateriaalia suosikkileffan kuvauksista. Niissä Kunis nähdään hempeään kukkamekkoon sonnustautuneena, mutta kyseessä ei ole kuitenkaan mikään mummoasu. Tähden mekon kaula-aukko oli nimittäin poikkeuksellisen näyttävää laatua.

Mila nähdään pian yhdessä Justin Timberlaken kanssa tähdittämässä elokuvaa Friends With Benefits. Viime viikolla Mila kertoi haastattelussa millaista oli nakuilla kuvausryhmän edessä. Nyt on paljastunut, että elokuvassa paljas peppu ei todellisuudessa olekaan Milan. Hän myönsi Ryan Seacrestin haastattelussa käyttäneensä nakukohtauksessa peppustunttia.

– Paljastin rintani sivusta päin ja ajattelin, että en voi paljastaa kaikkea kerralla. Minun pitää paljastella pieni osa siellä ja täällä, Mila Kunis tunnusti Seacrestille.

27-vuotias näyttelijä Mila Kunis erosi vuodenvaihteessa Yksin kotona -tähti Macaulay Culkinista kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. Taannoin Kunis kertoi varttuneensa homoseksuaalien miesten kanssa ja siksi luulleensa lapsena itsekin, että hän on poika tytön ruumiissa. Viime viikolla Mila yhdistettiin romanttisessa mielessä myös vastanäyttelijäänsä Justin Timberlakeen.