Amy Winehousen poikaystävä on ihmisraunio

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Brittiläinen laulajatähti Amy Winehouse löydettiin äskettäin menehtyneenä Lontoon kodistaan. Suru-uutinen oli kova pala miljoonien fanien lisäksi myös lukuisille supertähdille. Yksi heistä oli Lady Gaga, joka otti traagisen tiedon vastaan erityisen järkyttyneenä.

Äskettäin uutisoitiin Winehousen perheen matkaavan kymmenen päivän luksuslomalle surrakseen tähden kuolemaa. He kertoivat haluavansa lomaa hektisestä Lontoon Camdenista, mistä laulajatähti löydettiin kuolleena. Nyt Winehousen on-off -ohjaajapoikaystävän Reg Travissin kerrottiin olevan ihmisrauniona tyttöystävänsä kuoleman jälkeen.

– Kaikki nauttivat juhlista, jotka vietimme Amyn elämän kunniaksi klubilla. Reg kuitenkin vain istui nurkassa ja joi. Hän on murtunut ja on tällä hetkellä kuin ihmisraunio, perheen läheinen ystävä Sam Shaker kertoi Daily Mirror -lehdelle.

Amyn muistobileiden järjestäjä Shaker kertoi myös ettei Winehouse koskaan unohtanut entistä aviomiestään Blake Fielder-Civiliä. Hän sanoikin osan Amysta olleen vielä kiinni entisessä aviomiehessään.

– Amy ja Reg puhuivat jopa kihlauksesta, mutta sormusta ei näkynyt. Hän halusi olla Regin kanssa, mutta uskon hänen sydämensä olleen vielä Blaken. Sanoin usein ettei hänen pitäisi soitella Blakelle vankilaan, mutta he olivat jatkuvasti yhteydessä, Shaker paljasti.

Ohjaajapoikaystävä Traviss kertoi tyttöystävänsä kuolemanjälkeisen ajan ja hälinän olleen yhtä helvettiä hänelle. Hän pyysikin rauhaa saadakseen surea rauhassa. Hän kertoi myös olevansa kiitollinen kaikille niille, jotka surevat hänen kaunista ja upeaa rakastaan. Pitkään alkoholi- ja huumeongelmiensa kanssa kamppaillut laujaja Amy Winehouse löydettiin Lontoon kodistaan kuolleena 23. heinäkuuta. Laulajatähden todellinen kuolinsyy on edelleen epäselvä.