Amy Winehousesta elokuva – päätähti hakusessa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Ongelmaisen laulajatähden Amy Winehousen kuolema oli kova pala miljoonien fanien lisäksi myös lukuisille supertähdille. Tähden perheen ja läheisten kerrottiin äskettäin kokoontuneen yhteen ja järjestäneen juhlat Amyn elämän kunniaksi.

Nyt viihdeyhtiöiden on kerrottu olleen yhteydessä edesmenneen soultähden perheeseen. Värikkäästä elämästään tunnetusta Amysta halutaan nimittäin tehdä elokuva. Mediassa liikkuukin nyt huhua siitä, kuka tulee näyttelemään elokuvassa päihdeongelmaista laulajatähteä. Taannoin uutisoitiin jopa poptähti Lady Gagan olevan kiinnostunut Amy Winehousen roolista.

– Näyttelijän pitää olla yli 30-vuotias ja sellainen, joka haluaa oikeasti näytellä Amya, perheen lähipiiriin kuuluva henkilö paljasti The Sun -lehdelle.

Lähde paljasti useiden amerikkalaisten tuotantoyhtiöiden ilmaisseen kiinnostuksensa Amy-elokuvan tekoon. Lähde kertoi myös kaikkien elokuva-alan yhtiöiden tietävän, että Amy Winehousesta kertova elokuva tulee olemaan menestys.

Äskettäin uutisoitiin menehtyneen soultähden entisen aviomiehen Blake Fielder-Civilin kirjoittavan tähdestä paljastuskirjan. Ex-vaimoaan ikävöivän vankilakundin uskotaan aloittavan kirjan kirjoittamisen heti, kun hänelle tarjotaan sopiva summa. Tähden isä syytti äskettäin julkisesti Fielder-Civiliä tyttärensä huumeriippuvuudesta. Myös entisen aviomiehen äiti kertoi medialle poikansa olleen syypää laulajatähden huumeidenkäyttöön.