Mila Kunis ”ei ole hyvä” seksikkäänä olemisessa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

70’s Show -komediasarjasta alunperin tunnetuksi tullut näyttelijäkaunotar Mila Kunis on talven aikana tehnyt upean paluun Hollywoodin A-sarjan tähdeksi. Hänet nähdään nyt useammassakin suuren budjetin elokuvassa, joten kaunottaren ura on paremmalla tolalla kuin koskaan aiemmin.

Nyt tummakutrinen kaunotar kertoi ettei näe itseään seksisymbolina. Kunis kuitenkin kertoi yrittävänsä kaikkensa näytellessään intiimejä kohtauksia, jotta ne näyttäisivät uskottavilta. Hänen mielestään jotkut näyttelijättäret eivät tee intiimeistä kohtauksista uskottavia.

– En ole hyvä seksikkäänä olemisessa. Jotkut naiset eivät kuitenkaan osaa ollenkaan näytellä seksikkäitä kohtauksia. Lopputulos on epäuskottava ja tekemällä tehty, Kunis kertoi The Times -lehdelle.

Näyttelijäkaunotar ei ole antanut Hollywoodin huuman nousta päähän. Hän kertoikin elävänsä normaalia elämää julkisuudesta huolimatta. Kunis aloitti näyttelemisen jo lapsena.

– Aloitin näyttelemisen yhdeksänvuotiaana. Menestykseni ei tapahtunut yhdessä yössä, joten en elä Hollywoodin kuplassa. Elän todella normaalia elämää, Kunis kertoi lehdelle.

28-vuotias näyttelijä Mila Kunis erosi vuodenvaihteessa Yksin kotona -tähti Macaulay Culkinista kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. Taannoin Kunis kertoi varttuneensa homoseksuaalien miesten kanssa ja siksi luulleensa lapsena itsekin, että hän on poika tytön ruumiissa.