Rihanna kireässä lipputopissa ja verkkosukissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin poptähtiin lukeutuva Rihanna esiintyi taannoin Helsingissä kovasti odotetulla keikalla. Keikka ei mennyt aivan yleisön odotusten mukaan, sillä flegmaattisesti ja pahasti myöhässä esiintynyt tähti on keikan jälkeen saanut kovasti lunta tupaan.

Nyt Rihanna on ehtinyt jo Britanniaan, jossa hänen esiintymistään myös kritisoitiin. Massiivisessa V Festival -tapahtumassa neitokaisen asu oli kuitenkin näyttävä, sillä hän kunnioitti isäntämaata pukeutumalla maan lippua mukailevaan toppiin.



Kuva: BANG Showbiz

Viime viikolla Rihannan henkilökohtainen kunto-ohjaaja kertoi tähden järjestävän aikaa treenaamiseen etenkin aamuisin. Aamuneljän treenit ovat Nunezin mukaan yleisiä tähden kuntoiluharjoittelussa. Nunez kertoi myös sinnikkään supertähden harjoittelevan ja kuntoilevan jopa silloin, kun hän istuu meikki- ja kampaamopöydän äärellä.

Uusimmat