BB-talossa tarkistettiin seksuaaliset suuntautumiset – kaksi kättä nousi

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on parhaillaan käynnissä kauden ensimmäinen ilta, ja samalla asukkaat tutustuvat toisiinsa esittelykierroksen merkeissä. Nyt kierroksen ensimmäinen osa on käyty läpi ja vuorossa on tauko. Sitä ennen oli kuitenkin vuorossa asukkaiden seksuaalisten suuntautumisten tarkistaminen.

BB-Tia halusi ennen asukkaiden poistumista selvittää suuntautumiset.

– Ennen kun pidetään tauko niin tarkistetaan kuinka moni on homo, lesbo tai biseksuaali! Tia totesi.

– Määrittele seksuaalinen suuntautuminen, BB-Oscar vastasi muuten reagoimatta.

– En mä pidä miehiä kiihottavana, mutta ehkä jossain kimpassa nyt potentiaalisesti. En mä pidä miehiä kiihottavina tai kiinnostavina, Oscar selitteli nostamatta kättään.

Asukkaiden joukosta BB-Sebastian nosti kätensä, ja heti perään myös Tia itse nosti käden. Sen jälkeen asukkaat ryntäsivät kukin tahoilleen. Osa lähti ulos ja osa jäi keittiöön, ja siellä käyty keskustelu aiheutti jälleen varoituksen sääntörikkomuksista.