Sammakko kirkui kuin pikkulapsi – katso video

Eläinten ääntelystä on julkaistu YouTube-palvelussa runsaasti videoita, ja joistain on muodostunut nettihittejä. Eräässä niistä nähdään ja kuullaan kuinka sammakko joutuu kissan ahdistelemaksi. Pienemmän osapuolen puolustautumiskeino on aiheuttanut ihmetystä.

---
---

Kissan koskiessa sammakkoa tassulla ryhtyy se kirkumaan kuin pikkulapsi. Harvoin sammakoista ainakaan Suomen maisemissa moisia ääniä pääsee ilmoille. Hollannissa kuvattu video on kerännyt julkaisemisestaan lähtien jo yli 1,4 miljoonaa katsomiskertaa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.