Twilight-tähti myönsi: ”Elän kaksoiselämää”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

19-vuotias Twilight-komistus Taylor Lautner yllätti taannoin kertomalla, että voisi seurustella faninsa kanssa. Miljoonien teinityttöjen päiväunien kohde keräsi taannoin 14 kiloa lihasta vartaloonsa Twilight-elokuvien jatko-osia varten ja on sittemmin jatkanut kehonrakennustaan.

Nyt lihaskimppu kertoi yksityiskohtia työnsä ja yksityiselämänsä yhdistämisen vaikeudesta. Lautner kertoi elävänsä ikään kuin kaksoiselämää. Hän kertoi ettei asu Los Angelesin julkkiskatraan seassa, vaan elää vapaa-aikanaan hyvin tavallista elämää.

– Asun Los Angelesin ulkopuolella, missä on hiljaista ja kaunista. Hengailen kavereideni kanssa ja teen normaaleja juttuja. Tuntuu, että elän kaksoiselämää, Lautner kertoi Total Film -lehdelle.

Twilight-komistus kiittikin vanhempiaan ja ystäviään siitä, että he pitävät suositun teinitähden jalat maassa. Hän kertoi ettei osaisi edes kuvitella elämää ilman läheistä tukiverkostoaan. Pelkkä ajatuskin siitä saa Lautnerin ihon kananlihalle.

Taylor Lautner seurusteli taannoin kolme kuukautta kantrilaulaja Taylor Swiftin kanssa. Swiftin kerrottiin sureneen eroa kovasti ja haikailleen Twilight-poikaystäväänsä takaisin. Näyttelijäkomistus yhdistettiin myös teinisensaatio Selena Gomeziin, mutta he kielsivät huhut ja sanoivat olevansa vain hyviä ystäviä. Nykyään Lautnerin on uutisoitu tapailevan suosikkilaulaja Phil Collinsin tytärtä.