BB-Suvi paljasti: ”15-vuotiaana abortti ja tuulimunaraskaus”

Big Brother · Neea Jokinen

Big Brother -talossa parhaillaan asustava BB-Suvi on kauden alusta saakka ärsyttänyt muita asukkaita itsekeskeisyydellään. 34-vuotias puhuukin itsestään lähes taukoamatta, ja erityisesti BB-Salar on ollut siitä ärsyyntynyt.

Suvi on paljastanut talossa runsaasti asioita yksityiselämästään ja seksielämänsä yksityiskohdista. Hän kertoi jo ensimmäisinä päivinä talossa ryhtyneensä seurustelemaan ex-miehensä kanssa ollessaan vasta 14-vuotias.

Tänään Suvi kertoi asukkaille tehneensä 15-vuotiaana abortin. Hän kertoi myös kärsineensä tuulimunaraskauden, eli kohdun ulkopuolisen raskauden.

– Mä tein 15-vuotiaana abortin. Ja mulla oli myös tuulimunaraskaus, eli kohdun ulkopuolinen raskaus. Siellä kohdussa ei vaan tapahtunut mitään, Suvi kertoi asukkaille talon pihamaalla.

Uusimmat