BB-Ben kiihkon kohteena – kolme naista imi fritsut kaulaan

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa järjestettiin eilen railakkaat bileet, joista ei alkoholia puuttunut. Illan ja yön tiimellyksessä meno oli vauhdikasta, ja samalla myös BB-Ben sai osansa naisten huomiosta erityisesti saunassa.

Saunan lauteilla naiset innostuivat nimittäin imemään fritsuja komean nuoren miehen kaulaan. BB-Janica ja BB-Suvi esittelivät ensin imutaitojaan, mutta lopulta myös Benin ihastuksen kohde BB-Amanda päätyi imuttamaan miehen kaulaa. Myöhemmin naiset vertailivat saavutustensa tuloksia Benin kaulalla.

Amandan päästyä pois häneen selvästi ihastuneen, mutta 19-vuotta vanhemman, Stefanin luota hän syventyi saunassa kahdenkeskiseen keskusteluun Benin kanssa. Ben kertoi Amandalle tämän olevan hänelle tärkein ihminen talossa ja Amanda oli totesi samaa Benistä. Molemmat lupasivat myös olla äänestämättä toisiaan häätöäänestykseen.