Naispoppari ennustaa säätä loukkaantuneella jalallaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu brittiartisti Jessie J aloitti uransa kirjoittamalla kappaleita muille artisteille, kuten Miley Cyrukselle ja Chris Brownille. Poppari nousi kuitenkin itse valokeilaan Do It Like a Dude ja Price Tag -hittikappaleillaan. Kovassa nosteessa oleva kaunotar on kertonut myös avoimesti lesbokokeiluistaan.

Kesällä laulajatähti joutui perumaan lukuisia keikkojaan loukkaantumisen takia. Hän ei kuitenkaan antanut sen pilata koko keikkakesää, vaan esiintyi loukkaantumisen jälkeen jalka paketissa muun muuassa massiivisessa V Festival -tapahtumassa.

Nyt Jessie J kertoi loukkaantuneen jalkansa antaneen hänelle yliluonnollisia voimia. Hän kertoi muun muuassa ennustavansa sen avulla säätä. 23-vuotias naisartisti loukkasi jalkansa kesäkuussa esiintymisharjoituksissa hypättyään pois lavalta.

– Minusta tuntuu, että pystyn aistimaan jalkani avulla sateen tulon. Rehellisesti, soitan isoäidilleni ja kerron myrskyn tulevan. Tunnen sen nilkassani, Jessie J kertoi Britannian BBC Radio 2 -radio-ohjelmassa.

Hän myönsi loukkaantumisen ottaneen koville ja kiristäneen hänen hermojaan. Naisartisti kertoi lääkärien kehottaneen häntä pysymään kotona lepäämässä kolmen kuukauden ajan. Jessie J ei kuitenkaan pystynyt siihen.

Taannoin laulajatähti, oikealta nimeltään Jessica Cornish, joutui huhumyllyn keskiöön, kun hänen seksuaalista suuntautumistaan epäiltiin julkisesti. Neitokainen tulikin lopulta ulos kaapista ja myönsi olevansa biseksuaali. Hän paljasti myös olleensa ensimmäisen kerran tytön kanssa 17-vuotiaana.

Uusimmat