BB-bileet alkoivat – Amanda kertoi huonoja uutisia

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on parhaillaan menossa viikkotehtävä, jonka merkeissä asukkaat ovat joutuneet istumaan pitkiä aikoja autossa ja asuntovaunussa. Hetki sitten he saapuivat kuvitteelliseen Kuusamoon.

Paikalla asukkaille ilmoitettiin, että he saapuivat sopivasti sauna-aikaan. Ilmoituksen avanneella Amandalla oli kuitenkin asukkaille myös huonoja uutisia.

– Teille on jätetty huikopalaa ja palanpainiketta. Lisäksi lammen vesikin on melko lämmintä. Nyt tulee huonoja uutisia, BB-Amanda totesi.

– Tästä vieraanvaraisuudesta pääsevät nauttimaan kaikki paitsi Tanja ja yksi hänen valitsemansa henkilö. Tanja on toistuvasti puhunut päiväkirjahuoneen tapahtumista. Tanja ei saa mennä saunaan eikä ulkoporealtaaseen eikä saunaan.

Sääntörikkomuksista rangaistu Tanja ryhtyi seuraavaksi pohtimaan kenet asukkaista hän valitsisi kärsimään rangaistusta kanssaan. Lopulta valinta kohdistui Minnaan.