Facebookin nolot paljastukset aiheuttavat ärtymystä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin kuinka Facebook-yhteisöpalvelu lanseerasi merkittävästi uudistuneen ulkoasun ja siihen liittyvän uuden Aikajana-ominaisuuden. Uudistunut Facebook tulee käyttöön lokakuun alussa, mutta halukkaat voivat saada sen käyttöön jo nyt.

Uusi Aikajana-ominaisuus pitää nyt sisällään erään yllättävän ominaisuuden, sillä se paljastaa tarkemmassa tutkistelussa ketkä Facebook-kaverit ovat myöhemmin poistaneet käyttäjän kavereistaan. Aiemmin tällaisten henkilöiden selvittäminen ei ole ollut mahdollista. Uusi ominaisuus on aiheuttanut käyttäjien keskuudessa jonkin verran ärtymystä, sillä kaverilistalta poistaminen on monille nolo tilanne.

Entiset Facebook-kaverit saa selville klikkaamalla aikajanalla vaikkapa parin vuoden takaista ilmoitusta ”35 uutta kaveria”. Siitä avautuu ikkuna, jossa on mainittuna tuolloin lisätyt kaverit ja heidän nykyiset ryhmänsä. Mikäli henkilö on kuitenkin poistanut sinut kaverilistaltaan, ryhmän tilalla mainitaan ”Lisää kaveriksi”. Technewscast-julkaisun mukaan on mahdollista, että Facebook estää ex-kaverien näkymisen uudistuksen lopullisessa versiossa.

Uusimmat