Nyt se on tutkittu: Naiset ovat miehiä huonompia parkkeeraajia

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Monien miesten mielestä sukupuolien välillä on eroa mitä tulee ajotaitoihin. Nyt tutkimus on vahvistanut väitteen osaltaan oikeaksi, sillä tilastojen valossa naiset ovat miehiä huonompia parkkeeraajia. Naisten pysäköinnistä aiheutuu nimittäin enemmän kolareita.

Monet avioparit ovat käyneet tulikivenkatkuisia väittelyitä, joissa aviomies on kritisoinut vaimon autoilutaitoja. Nyt miehet ovat saaneet konkreettisen argumentin väitteidensä tueksi. Tutkimus on nyt osoittanut, että autokoulun insinööriajon reputtaneista naisista kolmannes teki virheen juuri pysäköinnissä. Brittiäinen Driving Standards Agency -järjestö tutki 170.000 viime vuonna ajokokeessa reputtaneen naisen tulokset, Daily Mail uutisoi.

Yleisimmät syyt ajokokeen hylkäämiseen olivat pysäköinti ja peruuttaminen. Suurin osa heistä ei osannut hyödyntää auton peilejä oikealla tavalla. Miehet taas reputtivat ajokokeen yleensä ylinopeuden ja punaisia päin ajamisen takia. Toisessa tutkimuksessa saksalainen Bochumin yliopiston pani naiset ja miehet pysäköimään auton, ja naisten pysäköinti kesti keskimäätin 20 sekuntia miehiä pidempään.

Uusimmat