Näin Bulgariassa: Aasi ehdolla kaupungin pormestariksi

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Poliitikot eivät nauti keskimäärin kovinkaan suurta kansansuosiota, ja usein keskusteluissa heitä verrataankin esimerkiksi aaseihin. Nyt Bulgariassa nähdään kuinka aasi pärjää politiikassa, sillä Marko-niminen eläin on parhaillaan ehdolla Varnan kaupungin pormestariksi.

Uusi Bulgaria -puolue on ilmoittanut asettaneensa aasin ehdolle pormestarivaalissa, jonka äänestys järjestetään 23. lokakuuta. Aasin pormestarikampanjassa luvataan, että Marko tekee kovasti töitä eikä tarjoa lainkaan takapotkuja.

Lisäksi aasin luvataan toimivan politiikassa itsepäisesti ja määrätietoisesti. Aasin pormestariehdokkuudella kritisoidaan hallitsevaa pormestaria Kiril Yordanovia, joka ei kaupunkilaisten mielestä ole tehnyt tarpeeksi hyvää työtä. Kampanjassa aasia verrataan Yordanoviin.

– Toisin kuin nykyinen pormestari ja muut poliitikot, Markolla on hyvä itsetunto eikä hän varasta tai valehtele, kampanjapäällikkö Angel Dyankov kertoi Daily Mail -lehdelle.