Pariskunta järkytti: Seksiä hotellin parvekkeella

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Lomalla ihmisten estot voivat joskus vähentyä huomattavasti joko railakkaan lomatunnelman tai päihteiden ansiosta. Joskus estot katoavat kuitenkin kokonaan, ja silloin tuloksena voi olla erikoisia tempauksia. Nyt Australiassa alaston pariskunta on harrastanut seksiä hotellin parvekkeella keskellä päivää.

Silminnäkijät järkyttyivät Australian Pohjoisterritorion Darwinissa, kun he huomasivat kaupungin keskustan La Grande -hotellin parvekkeella tavallisesta poikkeavaa toimintaa. Lasikatteisella parvekkeella nautti olostaan nimitäin täysin alaston pariskunta, joka siemaili kaikessa rauhassa samppanjaa ja polttivat sikareja.

Nautinto ei kuitenkaan vielä riittänyt, sillä seuraavaksi pariskunta ryhtyi nauttimaan toisistaan yhdynnän merkeissä. Asiasta uutisoineen Northern Territory Newsin mukaan kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta kun pariskunta oli vastaavissa puuhissa. Viime vuonna sama lehti selvitti kuinka moni lukijoista harrastaa seksiä yleisillä paikoilla, kyselyssä selvisi, että yli puolet vastanneista nauttii sellaisesta puuhasta.





Kuva: Northern Territory News