Itsenäisyyttä juhlitaan jälleen perinteisesti Tampereella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereen Sokos Hotel Ilveksessä jo 24. kertaa järjestettävä perinteinen itsenäisyysvastaanotto Ilveksen Iloinen Itsenäisyys kerää perinteiseen tapaan juhlakansan saman katon alle 5. joulukuuta.

Tänä vuonna lavalla nähdään kolmannen albuminsa julkaiseva Chisu, koko kansan iskelmäsuosikki Suvi Teräsniska, radiohittejä takova Happoradio sekä kansainvälisestikin tunnettu Poets Of The Fall.

– On mahtavaa, että Tampereella järjestetään näin hieno ja legendaariseksi muodostunut itsenäisyyspäivävastaanotto, johon saapuu väkeä ympäri Suomea. Erityisesti pidän siitä, että Ilveksen juhlavieraat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa ja siellä näkee aina upeita daameja, Negative-yhtyeen Jonne Aaron kommentoi tapahtumaa.

Tänä vuonna juhlistetaan myös Sokos Hotel Ilveksen 25-vuotista taivalta, joten kattauksiin on otettu vaikutteita 25 vuoden takaa. Ilveksen Iloinen Itsenäisyys –juhlassa on totuttu näkemään pukuloistoa ja parina edellisenä vuotena juhlassa on myös palkittu parhaiten pukeutunut nais- ja miesvieras. Voittajat valitsee ja palkitsee edellisten vuosien tapaan televisiosta tuttu tyyliguru Gekko.

Uusimmat