Teinipojat katsoivat pornoa kotona – poliisi teki ratsian ja pidätti

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Malesia on muslimimaana tunnetusti erittäin tiukasti aikuisviihdettä vastaan, ja esimerkiksi monet länsimaiset naispopparit ovat olleet sinne liian seksikkäitä. Useat tähdet ovat joutuneet jopa perumaan keikkojaan, koska he eivät ole halunneet peittää itseään kaulasta nilkkoihin esiintymislavalla.

Keskiviikkona kuusi malesialaista teinipoikaa sai huomata kuinka ankaria sikäläiset viranomaiset ovat. He nimittäin katselivat pornovideoita yhden pojan kotona, kun asiasta vinkin saaneet poliisit tekivät asuntoon ratsian ja kotietsinnän, Bernama uutisoi.

Kangarin kaupungin poliisin mukaan pojat olivat 13 – 17-vuotiaita ja kaikki pidätettiin. Kaikki pojat olivat olleet saman koulun oppilaista, mutta kaksi heistä oli aiemmin erotettu koulusta. Poliisi takavarikoi 60 CD-rompullista aikuisviihdettä ja kolme moottoripyörää. Videot olivat todennäköisesti peräisin paikallisilta yömarkkinoilta.