BB-naiset pääsivät kourimaan uutta asukasta: ”Se oli jäätävän kokoinen”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon astelee sunnuntaina kaksi uutta asukasta. Nykyisille asukkaille on annettu viikon aikana maistiaisia tulevasta, ja tänään kaksi heistä pääsi kourimaan toista tulokasta. Testaajiksi valittiin BB-Suvi ja BB-Veera.

Päiväkirjahuoneessa naisten silmät peitettiin siteillä, ja sen jälkeen asukkaille esitetty ”poliisi” astui huoneeseen. Naiset kertoivat päässeensä kourimaan miestä ja erityisesti hänen hauistaan.

– Se oli niin pienen näköinen tossa telkkarissa. Se oli jäätävän kokoinen. Sillä oli niitä bodarinäppylöitä. Sillä oli ihan sikana isommat tissit kun mulla, Veera kertoi havainnoistaan muille asukkaille.

– Se on vetänyt piikkiä. Siks sen selkä on ihan näppylöillä, BB-Ben arveli.

– Se oli ihan hillittömän kokoinen oikeesti. Ne sen rintalihakset! Ne oli niinku silleen, kun painaa mun tissit lyttyyn niin se oli sellaiset. Mieti kun sä oot ollut täällä seitsemän viikkoa ja se tilanne, kun sun vieressä on yhtäkkiä joku uusi, Suvi kertoi tunnelmistaan.

– Kaksi kertaa huuto kuului tänne asti, BB-Stefan kertoi naisten vierailusta päiväkirjahuoneessa.