Taylor Lautner tyrmää homohuhut: ”Miehet eivät iske minua!”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Miljoonien teinityttöjen päiväunien kohde Taylor Lautner nimettiin äskettäin Glamour-lehden äänestyksessä maailman toiseksi seksikkäimmäksi mieheksi. Twilight-hunkin tähdittämä Siepattu-toimintaelokuva saa ensi-iltansa Suomessa 14. lokakuuta.

Nyt 19-vuotias Taylor Lautner on tyrmännyt ympärillään velloneet homohuhut. Huhut saivat taannoin alkunsa, kun teinitähti nähtiin illallisella Milk-elokuvan tähtien Gus Van Santin ja Dustin Lance Blackin kanssa. Kyseinen elokuva kertoo homoseksuaalisesta poliitikosta ja hänen elämästään.

– He eivät yrittäneet iskeä minua. Uskon, että he tiesivät minun olevan hetero, Lautner kertoi GQ-lehdelle.

Tähden seksuaaliseen suuntautumiseen liittyneet huhut ovatkin olleet hieman kyseenalaisia. Komistuksen nimittäin kerrottiin äskettäin eronneen kauniista Siepattu-elokuvan vastanäyttelijästään Lily Collinsista. Lautner seurusteli myös taannoin kolmen kuukauden ajan kantrikaunotar Taylor Swiftin kanssa.

Michiganissa varttunut Taylor Lautner myönsi taannoin elävänsä kaksoiselämää. Hän kertoi joutuvansa aina välillä nipistämään itseään, sillä komistus kertoi ettei ole aina uskoa supertähteyttään todeksi. Lautner kertoi myös ettei asu Los Angelesin julkkiskatraan seassa, vaan elää vapaa-aikanaan hyvin tavallista elämää. Näyttelijä riemastutti myös taannoin ihailijansa, sillä hän paljasti voivansa seurustella faninsa kanssa.