Shokkiväite: Turistien suosima jalkojen kalahoito levittää HIV-virusta

Nettivideot Ohhoh! · Stara.fi

Tuhannet suomalaisetkin käyvät vuosittain Thaimassa kalahoidoissa, joissa nälkäiset pikkukalat syövät kuollutta ihosolukkoa jaloista. Nyt turistien suosimat hoidot on asetettu erittäin kyseenalaiseksi, sillä niiden väitetään voivan levittää C hepatiitti ja HIV-tartuntoja.

The Sun -lehden eilen julkistamien tietojen mukaan terveysviranomaiset ovat vahvistaneet riskin olemassaolon, mutta samalla kuvailleet sairastumisen riskiä pieneksi. Erityisen riskialttiita sairastumaan ovat henkilöt, jotka sairastavat diabetestä, psoriasista tai heidän immuniteettinsä on alentunut.

Hoidoissa käytettävät Garra rufa -kalat voivat saada viruksen edelliseltä asiakkaalta ja siirtää sen seuraavalle. Myös altaissa käytettävä vesi voi toimia välikappaleena, koska veteen voi vuotaa pieniä määriä molempien asiakkaiden verta. Brittiviranomaiset ovat nyt varoittaneet turisteja hoidon vaaroista. Joillain alueilla Yhdysvalloissa ja Kanadassa kalahoidot on jo aiemmin kielletty.