Poliisit pahoinpitelivät avuttoman pyörätuolimiehen – tallentui videolle

Nettivideot Ohhoh! · Stara.fi

Erityisesti Yhdysvalloissa on viime vuosina paljastunut huimasti aikaisempaa enemmän tapauksia, joissa poliisit ovat virantoimituksessa syyllistyneet laittomuuksiin ja törkeisiin ylilyönteihin. Kännykkäkameroiden yleistyessä tällaisia tilanteita saadaan yhä useammin tallennettua todisteeksi.

Tällä kertaa silminnäkijä kuvasi kännykkäkameralla kuinka kaksi poliisimiestä pahoinpiteli pyörätuolissa olleen Dwight Harrisin Washington DC:n keskustassa. Poliisit nostivat miehen väkisin tuolistaan ja heittivät kasvot edellä katuun. Miehen päähän tuli rytäkässä runsaasti verta vuotava haava, mutta poliisit keskittyivät ainoastaan panemaan miehen käsirautoihin.

Nyt Yhdysvaltojen oikeusministeriö on ilmoittanut, että poliisit eivät saa toukokuussa sattuneesta tapauksesta syytteitä. The Washington Post -lehti kertoo, että syyttäjän mukaan kyse oli vahingosta, josta ei voida nostaa syytettä. Poliisien mukaan pyörätuolimies vastusti pidätystä juotuaan alkoholia julkisella paikalla. Videon perusteella katsojat voivat kuitenkin tehdä omat johtopäätöksensä tästä ”vahingosta”.

Kansalaisten kuvaamien todisteiden pelossa amerikkalaiset poliisit ovat ryhtyneet vastaiskuun. Amerikkalainen Michael Allison äänitti nauhurillaan poliisin toimintaa Illinoisin osavaltiossa. Nyt häntä odottaa viisi eri syytettä, joista kaikista maksimituomio on 15 vuotta. Yhteenlaskettu tuomio voi siis olla 75 vuotta ehdotonta vankeutta poliisin äänittämisestä.