BB-Tanja vaatii Janicaa heti häätöäänestykseen

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa iltapäivä on sujunut rauhallisissa merkeissä. Asukkaat ovat esimerkiksi hieroneet toisiaan, mutta yksi heistä on ollut selvästi ulkopuolinen. Norjalainen vieras BB-Siv Anita ei ole nimittäin kuullut juuri englantia asukkaiden puhuessa pääasiassa suomea.

Keskustelut liikkuivat myös Norjassa parhaillaan vaihtoasukkaana olevan Janican ympärillä. Erityisesti BB-Tanja tuntui olevan hieman katkera neitokaiselle. Häntä korpesi erityisesti se, että BB-Janica näyttää selviävä reissunsa takia kahdesta äänestyksestä. Siksi Tanja vaatikin, että Janican pitäisi päätyä suoraan kuluvan viikon äänestykseen.

– Meillä ei ole mahdollisuutta nimetä janicaa, joten se olisi oikein, että se olisi suoraan äänestyksessä. Muutenhan se säästyisi kahdelta äänestykseltä. Olisi oikein, että se säästyy vain yhdeltä. Kun sitä ei silloin voinut nimetä, niin olisi oikein, että se olisi nyt suoraan seuraavasa äänestyksessä, Tanja totesi.

– Vähänkö se olis rankkaa, kun tuut Suomeen ja olisit heti seuraavassa äänestyksessä, Tanja kuitenkin naureskeli vahingoniloisena.

– Mun mielestä Kätlin meni silloin suoraan häätöäänestykseen kun se tuli sieltä, Stefan komppasi Tanjaa ja viittasi aikaisemman kauden vaihtoasukkaaseen.