Maapallolla on huomenna 7 000 000 000 ihmistä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Maapallon väkiluku jatkaa tasaista ja nopeaa kasvuaan. Asiantuntijoiden mukaan huomenna 31. lokakuuta 2011 ihmiskunta rikkoo jälleen uuden tärkeän tasaluvun, sillä ihmisiä on silloin 7 000 000 000, eli seitsemän miljardia.

Yhdistyneiden kansakuntien mukaan hyvin suurella todennäköisyydellä kyseinen lapsi syntyy Aasian tai Tyynenmeren alueella, jossa ihmiskunta kasvaa nykyisin nopeimmin. Maailman väkirikkain maa on Kiina 1,34 miljardilla asukkaalla. Ilman yhden lapsen politiikkaa määrä olisi noin 400 miljoonaa suurempi ja seitsemän miljardia olisi tullut täyteen jo seitsemän vuotta sitten. Toiseksi suurin maa on tällä hetkellä Intia 1,2 miljardilla asukkaalla, mutta sen uskotaan ohittavan Kiinan vuonna 2030.

Tutkimusten mukaan maailman väkiluku ylitti ensimmäisen miljardin vuonna 1804, ja toinen miljardi tuli täyteen 123 vuodessa vuonna 1927. Sittemmin tahti on kiihtynyt huimasti, sillä kolme miljardia tuli täyteen 1959, neljä miljardia 1974, viisi miljardia 1987 ja kuusi miljardia 1998. Nykyisten arvioiden mukaan kahdeksan miljardin raja rikotaan vuonna 2025 ja kymmenen miljardin raja vuonna 2083.

Uusimmat