Johnny Depp oli kuolla lento-onnettomuudessa: ”Voi p**ka, nyt kuolemme!”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hollywoodin menestyneimpiin tähtiin lukeutuva Johnny Depp joi nuoruudessaan päivittäin kännit kuuluisuutensa takia. Julkisuus teki näyttelijälle epämukavan olon ja Depp pakeni pahaa oloaan juomalla itsensä usein umpihumalaan.

Nyt näyttelijän kerrotaan joutuneen lentokoneessa hengenvaaralliseen tilanteeseen. Deppiä kuljettaneen koneen moottorit nimittäin sammuivat yhtäkkiä. Tähden reaktio oli kuitenkin yllättävä, sillä Depp repesi hysteeriseen nauruun ohjaajaystävänsä Bruce Robinsonin kanssa.

– Lentokone vain sammui. Oli aivan hiljaista, kunnes minä ja Bruce katsoimme toisiamme silmiin ja repesimme nauruun. Mietimme, että ”voi paska, nyt kuolemme”, Depp kuvaili vaaratilannetta Live-lehdelle.

Lentokoneen moottorit käynnistyivät kuitenkin nopeasti uudelleen ja matka sai onnellisen lopun. Näyttelijä kertoi, että vaaratilanne ilmassa vahvisti hänen ja Robinsonin ystävyyttä. Depp nimittäin kertoi ajatelleensa hetken ajan, että hän päätyy yhdessä kuoleman porteille ohjaajan kanssa.

Johnny Deppin seuraava roolityö nähdään elokuvassa The Rum Diary. Tuottajana ja käsikirjoittajankin työskentelevä Depp varjelee tarkasti yksityiselämäänsä. Tähti ei viihdy kovinkaan hyvin julkisuudessa työnsä ulkopuolella. Näyttelijä on seurustellut 13 vuoden ajan ranskalaiskaunotar Vanessa Paradisin kanssa. Heillä on kaksi yhteistä lasta, 12-vuotias Lily-tyttö ja yhdeksänvuotias poika John. Depp on aiemmin deittaillut muun muuassa näyttelijä Winona Ryderin ja supermalli Kate Mossin kanssa.