Mies, älä toimi näin seksin jälkeen

Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Monissa naistenlehdissä kirjoitetaan usein siitä, kuinka naiset haluavat syleillä kumppaniaan sängyssä esimerkiksi seksin jälkeen. Miesten taas on kerrottu olevan hieman vastahakoisempia moisessa kuhertelussa. Nyt Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan osat näyttävät kääntyneen.

Uudessa tutkimuksessa nimittäin selvisi, että jopa 32 prosenttia brittinaisista ei voi sietää syleilyä sängyssä. Nämä naiset kuitenkin pakottavat itsensä halaussessioihin, jotta heidän kumppaninsa ei loukkaantuisi. Jatkossa miesten ei siis välttämättä kannata halailla kumppaniaan. Lähes puolet tutkimukseen osallistuneista naisista halusi nimittäin ryhtyä nukkumaan heti seksin jälkeen.

– On olemassa yleinen uskomus, jonka mukaan naiset haluavat syleillä sängyssä enemmän kuin miehet. Tutkimustulokset asettavat tämän kuitenkin kyseenalaiseksi, Silent Night -yhtiön edustaja kertoi The Daily Mail -sivustolle.

Tutkimuksessa selvisi myös, että 77 prosenttia brittinaisista tekee kuuluisan halaus ja kierähdys -liikkeen sängyssä. Naiset siis syleilevät kumppaniaan siihen asti, kunnes partneri nukahtaa. Sen jälkeen naiset kierähtävät pois miehensä kainalosta saadakseen nukkua rauhassa.

Myös kymmenen prosenttia naisista myönsi surffaavansa mieluummin Facebookissa kuin syleilevänsä kumppanin kanssa sängyssä. Joka viides nainen pitää myös kuhertelua ennen nukkumaanmenoa epämukavana, koska siitä tulee kuuma olo. 20 prosenttia naisvastaajista ei kuhertele sängyssä juuri koskaan kumppaninsa kanssa.

Uusimmat